Ponitalli Rotvalli sijaitsee Pirkanmaalla suurella maatilalla järven rannalla, 20km päässä lähimmästä kaupungista, mutta silti omassa rauhassa. Meille on hyvät kulkuyhteydet omalla kuin myös julkisilla kulkuneuvoilla. Lähin bussipysäkki sijaitsee 800 metrin päässä risteyksestä josta käännytään yksityistiellemme. Tietä kuljetaan vielä 200 metriä ennen kuin ollaan parkkipaikalla. Tien oikealla puolella on tiheää kuusimetsää, mutta vasemmalla puolellella näkyy avaraa laiduntilaa, jossa ponimme laiduntavat kesäisin. Parkkipaikalta näkee ori- ja tammatallit, oritarhoja sekä pikkusen kenttää ja maneesia.
Tallit ja tilat
Rotvallissa on kaksi päätallia, ori- ja tammatalli ja pikkutalli. Kuten nimet jo sanovat orit asuvat oritallissa ja tammat tammatallissa. Karsinoita on yhteensä 58. Molemmista talleista löytyy satulahuone, lantala, kaksi pesukarsinaa ja rehuvaraston jossa on myös heinät. Oritallin puolelta löytyy sosiaalitilat ja tammatallin puolelta Cricin toimiston. Sisäänkäyntejä on tammatallissa vain yksi ja oritallissa kaksi. Pikkutalli on L-kirjaimen näkönen ja sielä asustaa eläkkeellä olevat ponit. Tamma- ja oripuoli ovat erillään. Karsinoita löytyy kahdeksantoista ja muita tiloja on satulahuone, rehuvarasto ja lantala. Karsinoista pääsee suoraan tarhaan, tammapuolen kahdesta karsinasta pääsee yhteen yhteiseen tarhaan. Ulkokarsinoita meiltä löytyy kymmenen, mutta karsinat eivät ole aina käytössä.
Tallit ovat sisältä siistejä ja valoisia. Karsinat on lakattu ruskealla öljyllä ja kalterit on maalattu tummanvihreiksi. Jokaisen karsinan ovessa on myös vihreäksi maalattu tanko, jossa pidetään talvisin loimia roikkumassa. Jokaisen ponin omassa pikku huoneessa on ikkuna, jonka saa auki. Ikkunoita pidetään kesäsin auki, mutta suurin osa suljetaan yöksi. Ulkoapäin tallit ovat samanlaisia. Ulkokarsinat ovat siistit ja hyvin eristetyt, joten talvellakaan poneille ei tule kylmä.
Ponimme ulkoilevat säänsalliessa aamu kahdeksasta ilta kahdeksaan. Kesäsin he laiduntavat ympäri vuorokauden pihalla, mutta jos on satanut yli kaksi päivää putkeen ponit haetaan yöksi sisälle. Tarhoja meiltä löytyy 48, kaikki on hiekkapohjaisia. Tarhoja kiertää tumman harmaaksi maalatut metalliputket. Orit tarhailevat oritallin molmmin puolin, mutta tammojen tarhat ovat vastapäätä Cricin taloa. Laitumia meillä on joka vuosi eri määrä. Laitumet tehdään toukokuussa ja orit pääsevät kesäkuuksi laitumelle. Heinäkuun saapuessa laitumien kokoja ja paikkoja siirretään, jonka jälkeen tammat pääsevät laitumille. Tammat laiduntavat kolmessa isommassa ryhmässä ja eläkeläistammat laiduntavat yhdessä vähän pienemmässä laitumessa.
Ratsastus mahdollisuudet
Ratsastaminen on meillä turvallista ja mukavaa. Kenttä on iso (40m x 80m) ja sitä ympäröi valkoiseksi maalatut metalliputket. Estekalusto on hyvä. Kenttä lanataan 2 - 3 kerran viikossa, jolloin estetolpat ja puomit kannetaan yhteen nurkkaan. Lanauksen jälkeen rakennetaan yleensä uusi esterata joka saa olla taas seuraavaan lanauskertaan. Kentän laidalla on kolme pitkää puupenkkiä, jossa voi seurata valmennusta tai kilpailuja. Maneesi on kooltaan 26m x 70m ja se on eristetty, joten siellä ei ole kesälläkään kuuma. Seinät on maalattu vaaleiksi, ikkunat ovat suuret ja niissä on tumman ruskeiksi maalatut puuristikot. Maneesin toisessa päädyssä on kahvio josta voi kisapäivinä käydä ostamassa naposteltavaa. Kahvion vieressä on pieni varasto jossa säilytetään estekalustoa ja kouluaitoja, yläkerrassa on taas lasitettu katsomo josta on mukava seurata talvella kisoja. Toinen katsomo löytyy alhaalta hiekka-alueen laidalta.
Rotvallissa on myös erinomaiset maastot. Löytyy tiheää havumetsää, jossa on pieniä polkuja sekä aukeita peltoja, joissa voi kiitää tuulispäänä. Kaikki maastolenkit alkavat Cricin talon ja tammojen tarhojen väliseltä hiekkatieltä. Tieltä lähtee erilaisia polkuja eri maastolenkeille, mutta jos kävelee vain tätä hiekkatietä pääsee järven rannalle, jossa voi uittaa kuumalla päivällä poneja. Maastoesterataa meille ei vielä ole, mutta sitä ollaan suunnittelemassa parhaillaan.
