|
VH05-018-3483 suomenhevosori tummanruunikko ja 160cm s. 12.12.2008 (3v. 05.05.2009) k. 19.04.2012 (25-vuotta) kasv. Heidi F., Heinämäki om. VRL-05961, Ponitalli Rotvalli koulupainotteinen re 80cm, ko vaB YLA3 |
Palkittu huhtikuun YLA-tilaisuudessa pistein 21 + 24 + 18 + 23 = 86p / YLA3
Luonne
Santtu on luonteeltaan ennen kaikkea hauska. Se on periaatteessa varsin kiltti hevonen, mutta saattaa käydä toisinaan hoitajan hermoille kaikkine jekutteluineen. Pahaa Santtu ei ikinä tarkoita, mutta se ei välttämättä tajua aina mikä on soveliasta ja mikä ei. Poika esimerkiksi usein kevyesti näykkäilee hampaillaan, mikä ei ehkä ole vaarallista, mutta vähän huono tapa, josta yritetään opetella eroon. Toisten hevosten hermoille Santtu toisinaan käy vähän enemmänkin, se kun ei pahemmin kunnioita toisen "yksityistä omaa tilaa" vaan ryntää suinpäin kutsumaan itseään paljon vanhempiakin hevosia leikkiin. Muutaman kerran poika onkin saanut kaviosta, kun kaverit ei ole oikein olleet leikkituulella ja Santtu ei ole tajunnut hienovaraisempia vihjeitä.
Santun kanssa kannattaa varata tarpeeksi aikaa satulointiin ja suitsitukseen sekä muihin hoitotoimenpiteisiin, sillä kiireessä mikään ei onnistu. Poika tykkää pyöriä karsinassa kuin väkkärä, mutta rauhoittuu muutamalla komennuksella ja hoitajan rauhallisen käytöksen ansiosta aina lopulta. Kiinni Santtua ei kannata sitoa, sillä se alkaa helposti riuhtomaan ja steppailemaan hermostuksissaan. Pesuboksissa tarvitaankin mieluusti kaksi ihmistä, joista toinen pitää kiinni ja toinen suorittaa suihkuttelun. Kengittäjän suosikki Santtu ei ole, se kiskaisee mieluusti kavion kengittäjän otteesta ja vieläpä aikamoisella voimalla niin, että isommankin miehen ote pettää helposti. Santun ensimmäinen kengittäjä kieltäytyikin enää työskentelemästä hevosen kanssa ja oli etsittävä uusi.
Santulle on näytettävä heti alusta alkaen kuka määrää. Epävarmaa ratsastajaan Santtu kiikuttaa ympäriinsä miten sattuu tai saattaa vaihtoehtoisesti tylysti vain jumittua keskelle kenttää ja kieltäytyä liikkumasta lainkaan. Esteillä Santtu ei ylitä edes maapuomia, jollei ratsastaja tarpeeksi määrätietoisesti ohjaa sitä esteelle ja komenna, että nyt hypätään. Santtu myös helposti kolauttelee puomeja, jollei ratsastaja ole tarpeeksi tarkkana ja säädä laukka-askelta sopivaksi lähestymiseen. Kouluratsuna Santtu on oikein taitava, jos ratsastaja vaan pääsee sen kanssa yhteiseen säveleen. Kun Santtu antaa parhaansa, se liikkuu hyvässä muodossa ja tasapainossa sekä pidentää askeltaan ja kokoaa itsensä oikein sujuvasti ja näyttävästi. Pohkeenväistö on Santun erityisalaa ja se astuukin hienosti pitkälle ristiin, eikä pahemmin sotkeudu jalkoihinsa jyrkissäkään väistöissä. Santtu erottaa myös hyvin tilanteet, jolloin ollaan kotona tai kisoissa. Kisoissa ratsastajan pitää olla erityisen määrätietoinen ja varma siitä mitä tekee, sillä uudessa ympäristössä Santtu temppuilee kaksin verroin ja nolaa taatusti ratsastajansa, jos saa siihen tilaisuuden. Toisaalta jos Santun saa yhteistyöhön ja saa pojan "näyttämismoodin" päälle tekee se parhaat suorituksensa nimenomaan kisoissa. © Emma L.
Kuvagalleria
Sukutaulu ja sukuselvitys
| i. Samoilija KTK-III, KRJ-II, SLA-I, YLA2 sh, tprt, 149cm |
ii. Saamaton evm sh, vkk |
iii. Talvitön Siunattu evm sh |
| iie. Kaunottaren evm sh |
||
| ie. Kuun Liljakukka evm sh, vrt |
iei. Kuun Toiveuni evm KTK-III sh |
|
| iee. Kuun Kaunokki evm sh |
e. VIR MVA Ch MC Tuiki Tuiki Tähtönen SLA-III sh, m, 146cm |
ei. Ennenkuulumaton evm sh |
eii. Tuntematon |
| eie. Tuntematon | ||
| ee. Koskaan Nähty evm sh |
eei. Tuntematon | |
| eee. Tuntematon |
Santun isä, suomenhevosori Samoilija on luonteeltaan vauhdikas ja hieman temperamenttinenkin. Tummanpunarautias, kaunis ja hyvärakenteinen ori on saavuttanut kantakirjan kolmannen palkinnon, menestynyt suomenhevos- sekä yleislaatuarvostelussa ja pärjää painotuslajissaan kouluratsastuksessa menestyksekkäästi. Samoilija on todella hyvä opetushevonen, eikä sen taidoissa ole ollut moittimista. Vaikka ori onkin välillä vauhtia täynnä, siihen voi aina luottaa. Santtu onkin perinyt isältänsä varman, mutta silti hieman vauhdikkaan luonteenpiirteen.
Santun isänisä, suomenhevosori Saamaton oli kaunis, voikon värinen herrasmies. Saamaton oli luonteeltaan lempeä ja rauhallinen ja se piti ihmisistä, varsinkin lapsista. Saamaton toimi elämänsä alkuvaiheilla ratsastuskoulun opetusratsuna nauttien työstään. Se kyyditti uskollisesti nuoria ratsastajien alkuja, kunnes orin selkä alkoi heikentyä. Saamaton siirtyi varhaiseläkkeelle yksityiselle harrastajalle, joka käytti oria myöhemmin siitoksessa. Ennen kuolemaansa Saamaton oli tuonut maailmaan kolme kaunista suokkivarsaa.
Santun isänemä, suomenhevostamma Kuun Liljakukka eli Lilja oli luonteeltaan diivamainen ja välillä myös ärsyttävä. Lilja oli hankalasti käsiteltävä, eikä se tullut toimeen ihmisten kanssa. Tamma luotti vain omistajaansa, joka joutui myymään hevosensa pois opiskelun takia. Lilja ei tullut toimeen uudessa asuinpaikassaan lähes kenenkään kanssa, eikä se viihtynyt siitoshevosena olemisesta. Tamma saikin vain yhden varsan, Samoilijan. Lilja kuoli synnytykseen jo 7-vuotiaana.
Santun emä, suomenhevostamma MC Tuiki Tuiki Tähtönen eli Tuike on todella varma ja kiltti pakkaus. Tähän laiskahkoon suokkitammaan voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Hyvärakenteinen, mustanvärinen Tuike on palkittu suomenhevosten laatuarvostelussa kolmannella palkinnolla. Eniten Tuikkeella kisataan sen painotuslajissa, kouluratsastuksessa. Myös esteitä on kisoissa ylitetty, mutta koulussa Tuike saa näyttää taitojaan oikein kunnolla ja pistää parastaan. Tuike on menestynyt maineikkaasti myös näyttelyissä.
Santun emänisä, suomenhevosori Ennenkuulumaton eli Eetu oli taitava ja menestynyt kouluratsu. Tummanruunikko ori osasi kaikki metkut ja sillä oli monia pahoja tapoja, mutta kun Eetun oppi tuntemaan, sai siitä unohtumattoman ystävän. Eetu menestyi kansallisen tason kouluratsuna monta nuoruusvuottaan, mutta jalkavaivojen takia joutui jättämään ratsun uran taakseen. Eetu siirtyi siitos- ja harrasteratsukäyttöön ja vietti lopun elämänsä yksityisellä naishenkilöllä. Eetu kuoli vanhana, vasta 24-vuotiaana elettyään hyvän ja onnellisen elämän.
Santun emänemä, suomenhevostamma Koskaan Nähty eli Netta oli kiltti ja laiskanpuoleinen tamma. Netta oli väriltään kauniin sysimusta, ja pärjäsi harrastetason kouluratsuna. Netta eli hienolla tallilla koko elämänsä kasvattajansa huostassa. Tamma oli oikea monitoimihevonen - se osasi vetää kärryjä, hyppäsi esteitä, tunsi koulukiemurat ja auttoi tarpeen tullen myös pihatöissä. Netalla ei pahemmin kisattu. Tamma synnytti yhden varsan, Tuikkeen, joka muistuttaa hyvin paljon emäänsää. Netta kuoli ollessaan noin 20-vuotias. © Sini L.
Jälkeläiset
00.00.2011 o/t. Varsan Nimi (e. Emän Nimi)
Santtu ottaa tammoja vastaan täytettyään 5-vuotta (09.08.2009)
Kilpailu- ja valmennuskalenteri
| KRJ sijoituksia 64 kpl 19.08.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 1/30 18.08.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 4/30 30.07.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 2/100 30.07.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 7/50 27.07.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 1/50 25.07.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 2/50 19.07.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 5/30 17.07.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 1/40 11.07.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 3/50 25.06.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 5/30 17.06.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 2/50 15.06.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 3/30 06.06.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 3/30 06.06.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 3/45 04.06.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 3/26 31.05.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 6/50 29.05.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 3/40 29.05.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 3/50 27.05.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 5/40 22.05.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 3/30 20.05.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 4/30 14.05.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 4/50 14.05.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 3/40 13.05.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 2/40 25.04.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 4/50 25.04.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 4/100 25.04.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 7/50 23.04.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 6/50 22.04.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 3/50 20.04.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 1/40 18.04.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 6/60 17.04.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 3/50 |
04.04.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 5/60 02.04.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 6/40 01.04.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 2/50 30.03.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 4/50 20.03.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 1/50 17.03.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 5/50 16.03.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 5/51 12.03.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 2/30 09.03.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 1/30 08.03.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 7/80 02.03.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 5/50 24.02.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 6/40 23.02.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 4/30 21.02.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 2/30 19.02.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 4/30 17.02.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 7/50 15.02.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 5/50 14.02.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 3/40 21.01.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 4/50 17.01.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 1/50 18.01.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 7/50 16.01.2011 KRJ (kutsu) vaativa B 3/50 24.10.2010 KRJ (kutsu) vaativa B 1/64 22.09.2010 KRJ (kutsu) vaativa B 3/40 21.09.2010 KRJ (kutsu) vaativa B 7/50 31.07.2009 KRJ (kutsu) vaativa B 2/28 28.07.2009 KRJ (kutsu) vaativa B 3/40 21.07.2009 KRJ (kutsu) vaativa B 1/30 14.07.2009 KRJ (kutsu) vaativa B 3/43 13.07.2009 KRJ (kutsu) vaativa B 3/100 25.06.2009 KRJ (kutsu) vaativa B 5/53 20.06.2009 KRJ (kutsu) vaativa B 3/50 |
14.07.2009 - eva
kouluvalmennus
Jo heti alkutunnista lähtien sait Santun menemään varsin näyttävässä muodossa. Ori kuunteli hyvin apujasi. Kootussa käynnissä tehdyt avotaivutukset sujuvat lähestulkoon täydellisesti. Käyntityöskentelynne oli muutenkin lähes virheetöntä ja annoin eleettömiä apuja, mutta sait silti Santun työskentelemään tarkoin apujesi mukaan. Ravissa tahti oli hyvä ja Santtu polki hienosti takajaloillaan syvälle alle. Kootussa ravissa avotaivutukset onnistuivat jälleen hienosti. Ravissa tehdyt lisäyksetkin onnistuivat ihan kivasti ja niiden jälkeinen kokoaminen oli sujuva ja nopea. Laukassa tahti oli tasaisen reipas ja energinen. Siitä huolimatta Santtu laukkasi sinun määräämääsi tahtia ja kuunteli hienosti. Laukanvaihdot sujuivat hienosti joka kerralla. Vastalaukassa kerran vaihtui kaarteessa laukka, mutta muuten sait laukan pysymään hienosti. Lopputunnista teimme vielä muutamia pysähdyksiä ja perutuksia ravista. Nekin onnistuivat hienosti. Teitä oli ilo valmentaa ja toivottavasti pärjäätte Santun kanssa, sillä kovin vakuuttavalta se ainakin näytti.
